Myynnin ja markkinoinnin harjoittelija

Haemme myynnin ja markkinoinnin harjoittelijaa mukaan rakentamaan KSVV:n näkyvyyttä ja aktiivista myyntiä. Tässä tehtävässä et jää seuraamaan sivusta, vaan pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan kampanjoita, tapaamaan asiakkaita ja kehittämään uusia tapoja kasvattaa liiketoimintaa.

Myynnin ja markkinoinnin projekti

KSVV käynnistää myynnin, markkinoinnin ja näkyvyyden kehitysprojektin, jonka tavoitteena on kasvattaa yhtiön tunnettavuutta koko toiminta-alueella, vahvistaa aktiivista myyntiä ja lisätä asiakaslähtöistä markkinointia. Samalla tavoitteena on rakentaa toimintamalleja, jotka tukevat KSVV:n pitkäjänteistä kasvua ja asiakkuuksien kehittämistä.

Vaihe 1 – KSVV näkyväksi koko toiminta-alueella

Projektin ensimmäisessä vaiheessa vahvistetaan KSVV:n näkyvyyttä monipuolisesti eri kanavissa. Keinoina hyödynnetään esimerkiksi paikallislehtien juttuja ja mainontaa, sosiaalista mediaa, KSVV:n omaa TV-kanavaa, tienvarsimainontaa ja muuta paikallista näkyvyyttä.

Näkyvyyttä rakennetaan myös kohtaamisten kautta. Tavoitteena on järjestää erilaisia asiakas- ja infotilaisuuksia uusille ja nykyisille asiakkaille sekä kuntaomistajien henkilöstölle ja päättäjille.

Viestinnässä nostetaan esiin KSVV:n toimintaa, palveluita, paikallisuutta, asiakasomistajuutta, asiakastarinoita ja valokuituyhteyksien tuomia hyötyjä.

Vaihe 2 – Taloyhtiömyynti

Projektissa kehitetään aktiivista myyntiä taloyhtiöille. Työhön kuuluu potentiaalisten kohteiden tunnistamista, yhteydenottoja isännöitsijöihin ja taloyhtiöiden hallituksiin sekä tapaamisten ja infotilaisuuksien järjestämistä.

Taloyhtiöille rakennetaan selkeä ja helposti ymmärrettävä kokonaisuus siitä, mitä valokuituratkaisu tarkoittaa taloyhtiölle ja sen asukkaille.

Taloyhtiöille tarjotaan myös uusia palveluita, kuten taloyhtiön sisäverkon toteuttamista valokuidulla sekä valokuituun perustuvaa KTV-palvelua. Tavoitteena on tarjota taloyhtiöille kokonaisratkaisuja, jotka tukevat kiinteistön tietoliikennepalveluiden kehittämistä ja palvelevat asukkaiden tarpeita pitkälle tulevaisuuteen.

Vaihe 3 – Liittymien käytön aktivointi

Yhtenä projektin tärkeänä osa-alueena on lisätä olemassa olevien valokuituliittymien käyttöä. Työssä tunnistetaan eri asiakasryhmiä ja suunnitellaan niille kohdennettuja kampanjoita, joilla asiakkaita kannustetaan ottamaan valokuituyhteys aktiiviseen käyttöön.

Asiakkaisiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti, ja samalla kerätään tietoa heidän tarpeistaan ja valokuitupalveluihin liittyvistä toiveistaan.

Vaihe 4 – Lisäpalvelujen myynti

Nykyisille asiakkaille myydään aktiivisesti lisäpalveluita. Tavoitteena on toteuttaa kohdennettuja kampanjoita, kehittää asiakasviestintää ja tunnistaa asiakkaiden tarpeisiin sopivia palveluita.

Vaihe 5 – Paikallisesti kohdennettu uusasiakashankinta

Projektissa toteutetaan alueellisesti kohdennettuja uusasiakashankinnan kampanjoita. Kampanjoissa voidaan hyödyntää esimerkiksi sosiaalista mediaa, paikallista mainontaa, suoramarkkinointia, tapahtumia ja henkilökohtaisia yhteydenottoja.

Myynnin ja markkinoinnin harjoittelijan rooli

Projektia toteuttamaan haetaan myynnin ja markkinoinnin harjoittelijaa, joka pääsee työskentelemään monipuolisesti myynnin, markkinoinnin, viestinnän ja asiakastyön parissa.

Tehtäviin kuuluu esimerkiksi:

  • sosiaalisen median sisältöjen suunnittelua ja toteutusta

  • markkinointikampanjoiden suunnittelua ja käytännön toteutusta

  • asiakastilaisuuksien ja tapahtumien järjestämistä

  • taloyhtiöiden ja muiden potentiaalisten asiakkaiden kontaktointia

  • asiakasviestintää ja myyntityötä

  • paikallisten medioiden kanssa tehtävää yhteistyötä

  • markkinoinnin ja myynnin tulosten seurantaa

  • uusien myynti- ja markkinointitapojen ideointia ja testaamista

Mitä toivomme sinulta?

  • kiinnostusta myyntiin, markkinointiin ja asiakastyöhön
  • oma-aloitteista ja käytännönläheistä työotetta
  • hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja
  • rohkeutta ottaa yhteyttä asiakkaisiin ja viedä asioita eteenpäin
  • soveltuvia opintoja esimerkiksi markkinoinnin, myynnin, viestinnän tai liiketalouden alalta
  • ajokorttia

Harjoittelija pääsee työskentelemään käytännönläheisesti ja ottamaan vastuuta omista kokonaisuuksistaan. Tehtävässä pääsee näkemään konkreettisesti, miten myynti, markkinointi, viestintä ja paikallinen näkyvyys vaikuttavat liiketoimintaan. Tarjoamme työssä tarvittavat välineet.

Tehtävä on hybridityö, jossa yhdistyvät lähi- ja etätyö. Työhön kuuluu myös asiakastapaamisia, tapahtumia ja muita tilaisuuksia Keski-Suomen alueella.

Kokopäiväisen (37,5 h/viikko) harjoittelun kesto on 6–12 kuukautta sopimuksen mukaan ja palkka 2 000 euroa kuukaudessa. Hyvin sujuneen harjoittelun jälkeen tehtävässä voi olla mahdollisuus jatkoon.

Hae tehtävää

Tehtävä on avoinna, kunnes sopiva henkilö löytyy. Käsittelemme hakemuksia jatkuvasti, joten jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian. Hae tehtävään alla olevalla lomakkeella.

Lomaketta ladataan

Hetki, lomake avautuu pian.